Ritu

Viisaus asuu vanhoissa akoissa

Historiikki

Olen Ritva Kari. Synnyin Peräseinäjoella, olen asunut Turussa ja Nurmossa. Nykyinen kotini on Seinäjoen keskustassa Lakeuden Ristin nurkalla.

Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi nyt jo aikuista lasta. Lapsemme ovat muuttaneet omilleen Helsinkiin ja Tampereelle.

Turussa asuessamme ajoin bussia kolme vuotta Turun ja Helsingin väliä. 1990-luvun alkupuolella opiskelin liikenneopettajaksi Hämeenlinnan ammatillisen opettajakorkeakoulun Liikenneopetuskeskuksessa.

Liikenneopettajana olen toiminut Jalasjärven autokoulussa, Etelä-Pohjanmaan Liikenneopistossa, Movialla ja viimeksi Pro Drivers Ajokoulussa, yhteensä yli 20 vuotta.

Työn lomassa olen päivittänyt Jyväskylän avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden perusopinnot. Autokoulun perustamista varten suoritin myös liikenneopettajan erikoisammattitutkinnon osan ”Opetustoiminnan johtaminen ja yrittäjyys”.

Lukion jälkeen minulle ei ollut selvää, minne jatkaisin opiskelemeen, joten hain lähellä olevaan Seinäjoen ammattikouluun autonkuljettajalinjalle. Koulussa opettajat olivat mukavia ja innostavia. Heidän esimerkkinsä pohjalta kiinnostuin liikenneopettajan ammatista. 

Ajokorttilain uudistuksen jälkeen olin osa-aikaisesti lomautettuna syksystä 2018 alkaen tehden töitä tarvittaessa. Aloin suunnitella oman autokoulun perustamista, joka ei olisi samanlainen kuin muut. Pohdinnoista syntyi vuoden 2019 lopussa Outokoulu, jossa annetaan riittävästi opetusta kiinteään hintaan, joka pitää sisällään kaiken. Sellainen All-Inclusive palvelu smile Tavoitteena on saada jatkaa mieluisan työn tekemistä mahdollisimman hyvin.